Koulutilat’19 on yhtä aikaa Suomessa ja Virossa järjestettävä tutkiva ja leikkisä luovan työn projekti. Sen kuluessa oppilaat käyttävät erilaisia tieteen ja arkkitehtuurin metodeja tutkiakseen, millainen on heidän koulunsa, ja luodakseen vision sen uudistamiseksi.
Projekti alkaa lokakuuta 2018.
Oppilaalle Koulutilat’19 on luovaa työtä, jonka aikana hän pääsee kokeilemaan luonnontieteiden ja sosiaalitieteiden tutkimusmetodeja sekä muotoilijalle ja arkkitehdille ominaista työprosessia todellisessa ympäristössä. Tutkijan roolissa oppilaiden tehtävänä on selvittää kouluympäristön luonnetta, ja arkkitehdin roolissa he saavat työstää uuden vision tilankäytöstä. Projektin lopuksi valmistuu oppilaiden näkemys uudesta koulutilasta: suunnitelma koulurakennuksen tai piha-alueen jonkin osan uudistamiseksi. Ideaalitapauksessa se on myös oppilaiden itsensä toteutettavissa (pienellä avustuksella). Idean toteuttaminen ei kuitenkaan ole velvollisuus, vaan sen luonnollinen ja mahdollinen seuraus. Parhaat kilpailuun osallistuneet tiimit kutsutaan lopuksi hauskaan tapaamiseen esittelemään työnsä tulokset.
Opettajan tehtävänä on toimia projektin vetäjänä, luoda innostava ilmapiiri, seurata aikataulua ja ohjata tiimejä tarvittaessa. Helpottaaksemme opettajan työtä olemme laatineet projektille opaskirjan sekä pyytäneet alan asiantuntijoita antamaan oppilaille palautetta. Ohjaajaksi sopii minkä tahansa aineen opettaja tai muu koulutusalan työntekijä.
Projekti koostuu kahdeksasta tehtävästä, joista kunkin tekemiseen on kaksi viikkoa aikaa. Tehtävät sisältävät tutkittavan aiheen, toimintaohjeita ja vinkkejä, esimerkkejä ja neuvoja. Odotamme vastauksilta ennen kaikkea oppilaiden kekseliästä ja luovaa ajattelua sekä nokkelaa pohdintaa. Oikeita ja vääriä ratkaisuja ei ole, oleellista on oppia prosessin kuluessa divergenttiä ajattelua, eli tutkimaan annettua aihetta luovasti, tekemään uusia aluevaltauksia ja keksimään vaihtoehtoisia ratkaisutapoja. Ehkä ei olekaan oikein puhua tehtävistä ja ratkaisuista, vaan kysymyksistä ja vastauksista.
Kysymykset koskevat koulurakennusta eri näkökulmista ja antavat mahdollisuuden tehdä yhteistyötä eri aineopettajien kesken. Vastausten ratkaisu- ja esittämistapa ovat vapaita, joten pääosaan nousee ratkaisu itse – sen perusteellisuus, asiallisuus, luovuus ja toteutus. Osallistujat eivät saa suorituksestaan arvosanaa, vaan palautetta eri alojen asiantuntijoita. Töitä arvioivat vierailevat kriitikot ovat eri alojen edustajia, jotka työskentelevät päivittäin samojen kysymysten parissa ja joiden tehtävänä on sekä arvioida että inspiroida oppilaita.
Projekti kestää lokakuusta huhtikuuhun ja sopii parhaiten peruskoulun yläluokille ja lukioihin, mutta ikärajoitusta ei ole. Työskentely on mahdollista liittää osaksi opetussuunnitelman luovia opintoja.
Projekti pähkinänkuoressa
Koulutilat’19
Koulutilat’19 perustuu Virossa läpivietyyn pilottiprojektiin Koulutilat’16.
Projektin tavoite
Koulutilat on luovan työn projekti, jonka tavoitteena on esitellä nuorille todellisen elämän problematiikkaa, analysointiprosessia ja ongelmanratkaisua käyttämällä monipuolisia ja luovia tutkimus- ja työmetodeja. Keskeistä on divergentti ajattelu, eli yksitotisten kysymysten ja yhden ainoan oikean vastauksen sijaan tehtävät kannustavat ongelman kuvailuun, aihealueiden väliseen ajatteluun sekä vaihtoehtoisten ratkaisujen löytämiseen.
Aihe
Koulutilat-projektin aiheena on koulurakennus, joka tarjoaa tilat erilaiselle oppimistoiminnalle, sekä ympäristö, joka suosii liikkumista. Menestyksellisen oppimisen edellytyksenä on fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi, eli mahdollisuus käyttää ajatustyön lisäksi myös kehoaan ja rentoutua liikkumalla.
Osallistujat
Projekti on suunnattu peruskoulun yläluokille ja lukioille, mutta ikärajoitusta ei ole. Toiminta on tehokkainta pienissä ryhmissä (n. 3–6 jäsentä), mutta haasteen voi ottaa vastaan myös yksin.
Ohjaaja
Projektin ohjaajana toimii opettaja. Hänen tehtävänään on luoda innostava ilmapiiri, seurata aikataulua ja ohjata tiimejä tarvittaessa.
Tulos
Projektin lopputuloksena valmistuu oppilaiden näkemys uudesta koulutilasta. Emme aseta rajoituksia visionääriselle ajattelulle, mutta suosittelemme keskittymään pienempiin osiin koko koulurakennuksen sijasta sekä miettimään myös idean toteutusta (itse tai yhteistyönä). Rajattu alue helpottaa tehtävää, ja itse tekemisen mahdollisuus (ja toteuttaminen) auttavat sitomaan projektin todelliseen elämään.
Projektin kesto
Lokakuusta huhtikuuhun.
Projektin kulku
Projektin aikana ratkaistaan kahdeksan tehtävää, joista kunkin tekemiseksi on varattu kaksi viikkoa (suositus). Neljä ensimmäistä tehtävää sisältävät arkkitehtuuriin liittyviä kysymyksiä taustamateriaaleineen. Loput neljä tehtävää ohjaavat oman vision työstämistä omasta koulutilasta. Ohjaaja esittelee tehtävät oppilaille, ja yhdessä kartoitetaan syntyneet ajatukset, valitaan tutkimusmenetelmät ja jaetaan työtehtävät. Kahden viikon kuluttua ladataan valmistunut työ projektin kotisivulle ja tartutaan seuraavaan tehtävään. Määräaikaan mennessä palautetut työt saavat eri alojen asiantuntijoilta kannustavaa palautetta. Projekti päättyy parhaimpien osallistujien hauskaan tapaamiseen, jossa tutustutaan toisiin osallistujiin ja vaihdetaan kokemuksia.
Projektin kotisivu
Projektin esittely ja valmistuneiden töiden palautus osoitteessa www.koulutilat.eu
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuaksesi kilpailuun täytä ilmoittautumislomake täällä.
Järjestäjä
Projektin järjestäjä on tallinnalainen arkkitehtuurikoulu (MTÜ Ruumiharidus), joka tarjoaa 7–19-vuotiaille lapsille ja nuorille tutkivaa ja toiminnallista arkkitehtuuriopetusta. Arkkitehtuurikoulun opettajilla on kahdeksan vuoden kokemus tilaan liittyvien teemojen opettamisesta ja opintojen suunnittelusta. Vuonna 2014 Arkkitehtuurikoulu järjesti yhteistyössä Linnalaborin ja Tallinnan Liikunta- ja nuorisoviraston kanssa koululaisille suunnatun arkkitehtuurikilpailun ”Unelmien koulurakennus”. Vuonna 2015 julkaistiin peruskouluille ja lukioille suunnattu tehtäväkokoelma ”Tutki tilaa!” (“Uuri ruumi!”). Vuonna 2016 vietiin läpi ensimmäinen Koulutilat-projekti. Tämän luovan työn projektin aineiston on valmistanut Kadri Klementi, arkkitehtuurikoulun yksi perustajista ja opettajista. Klementi opettaa arkkitehtuurikoulussa 9–10-vuotiaiden lasten ryhmää, pitää lukiolaisille arkkitehtuurin valinnaiskurssia ja on ohjannut Viron Taideakatemian sisäarkkitehtuurin, kaupunkikulttuurin sekä graafisen muotoilun opiskelijoita. Koulutila’16 syntyi yhteistyössä Tallinnan yliopiston Koulutusteknologian keskuksen ja simulaatiopeli Skoobelin vetäjien kanssa.
Opaskirja
Osallistujan apuna on opaskirja, joka sisältää inspiroivaa taustatietoa sekä aihekohtaisia esimerkkejä. Lataa sopiva versio oppaasta (pdf):
värillinen versio oppaasta
Mustavalkoinen tulostinversio
A5-koon vihoksi taiteltava tulostinversio